
Aikansa kalleimpia ja komeimpia elokuvia. Babylon-leffateatteri näytti elokuvan valkokankaalta ja muusiikki tuli livenä teatteriuruilla soitettuna. Hieno kokemus ja hyvää vaihtelua "tavallisiin" (=nykypäivän) elokuviin. Osa alkuperäisestä materiaalista oli aikojen saatossa kadonnut, mutta puuttuvat osiot oli korvattu selittävillä teksteillä. Välillä unohdin, ettei musiikki tosiaan tulekaan nauhalta.
Näytös alkoi hieman (puoli tuntia) myöhässä, sillä ulkona oli hieman ennen elokuvan alkua satakunta ihmistä jonossa, ja heille kaikille haluttiin järjestetää istumapaikat. Ja loppujen lopuksi kaikki halukkaat pääsivätkin parvelle ja extratuoleille istumaan.
Kuva kesti kaksi ja puoli tuntia, mutta aika hujahti huomaamatta. Tahtoo uudestaan!
2 kommenttia:
Kuulostaa aika jännittävältä kokemukselta! Hieno kuva on elokuvajuliste. Oliko se pelottava?
Yleisö tahtoo lisää merkintöjä/kirjoituksia!
:)
Lähetä kommentti