3. joulukuuta 2010

Floorball in Berlin

Eilen oli kuvausryhmä vierailemassa meidän treeneissä ja tekemässä juttua salibandystä Berliinissä. Harmi vaan, etten ite ollut paikalla. Tänään se näytettiin telkkarissa. Jee!

Kurkkaa video.

7. marraskuuta 2010

Scandinavian Disco


Ihan parasta on, kun suunnittelematta päätyy jonnekin, ja siellä jossakin alkaa soittaa joku bändi, jota huomaa kuuntelevansa ja katsovansa tosi mielellään, ja joka pistää heti tanssittamaan. Ja se, kun iloisen aurinkoiselta laulajalta saa kuulla yhden levynkannen kuvan tarinan, joka yllättää synkkyydellään niin, että on pakko saada juuri se levy ja tarina itselleen.

Ja parasta on myös se, kun täpärästi ei aja ratikalla oman pysäkkinsä ohi.

4. marraskuuta 2010

Valois.




19. syyskuuta 2010

Syksyn Helsinkiseikkailu

Suomenlinnassa ei noin vain saa kiintyä. Kuulostaa siltä että laiturin alta saattaa muuten tulla joku mörkö.


United Buddy Bears Berliinistä löytäneet tiensä Helsinkiin.



11. huhtikuuta 2010

Kakskytkuus

Varma kevään merkki oli taas täällä: syntymäpäivät!

Minua odotti perjantaina yllätys, kun töiden jälkeen tulin kotiin. Keskellä lattiaa oli salkku:


Mutta kaikki ei aina ole sitä miltä ensin näyttää..

Myöhemmin illalla "salkkuun" sytytettiin hiilien avulla tuli, ja johan grillaantuivat pihvit ja wurstit!

Sain myös lahjaksi repun (otin sen heti tänään käyttöön):


Ensisilmäyksellä tulee vahvasti mieleen aamulla ratikkaan tungeksivat koululaiset reppuineen. Mutta sisältöhän se on, joka ratkaisee:

Näillä eväillä lähdin tänään Zoon akvaarioon retkelle.

Kesää ja grillikautta odotellessa!

2. huhtikuuta 2010

Vapaapäivä

Pitkäperjantaina tehtiin monen tunnin kävelyretki Prenzlauer Bergissä. Kevättä etsittiin, mutta retkellä löytyi taas kaikenlaista muutakin jännää..




?

21. marraskuuta 2009

Suomenmoista!

Sattumalta löytyi tänään Berliinin Suomikeskuksen joulumarkkinat täydessä tohinassaan. Ostin pussin tuoreita ruispuikuloita ja nautin pari kuppia kuumaa glögiä. Tuoksuttelin loimulohta ja ihailin iittalan kynttilälyhtyjen väriloistetta. Höristelin korviani suomijutusteluille ja myhäilin salaa pienesti, kun kuulin vilinää vilskettä helinää helskettä pienten tiukujen..

Finntastisch!